Maksut

KURSSIMAKSUT

Kurssimaksu lukee opinto-ohjelmassa jokaisen kurssin kohdalla. Kurssimaksu on aina sama riippumatta siitä milloin tulet mukaan kurssille. Kurssimaksua ei palauteta, jos osallistuja keskeyttää kurssin. Osallistuja kustantaa itse tarvittavat kurssimateriaalit ja tarvikkeet.

Lapset ja nuoret

Lapset ja nuoret (toisen asteen opiskelijat) maksavat puolet kurssimaksusta. Tämä alennus ei koske kursseja, jotka on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille.

Työttömät 

Työttömät maksavat vain puolet kurssimaksusta esitettyään asianmukaisen todistuksen opiston kansliassa. Poikkeuksista ilmoitetaan kurssitekstissä.

Eläkeläiset

Eläkeläiset saavat 10% alennuksen kurssimaksuista. Poikkeuksista ilmoitetaan kurssitekstissä.

Opintosetelit

Kansalaisopisto on saanut Opetushallituksen myöntämää tukea opintoseteleiden muodossa.
Avustusta voivat hakea maahanmuuttajat, työttömät, seniorit, eläkeläiset, alhaisen pohjakoulutuksen omaavat sekä oppimisvaikeuksia kokevat. Eläkepäätös, työttömyys, koulutus ym. on luotettavasti todistettava kansliassa ennen setelin saamista.
Yksi seteli/hakija (niin kauan kuin tukea riittää). 

Huom! Koronan vuoksi hyväksymme tänä vuonna työttömiltä sähköpostilla lähetetyn todisteen työttömyydestä ja  eläkeläisiltä puhelimitse tulleet opintosetelipyynnöt. Avustusta voi hakea 24.8. alkaen.

 

 

MATERIAALIKUSTANNUKSET

Materiaalikustannukset eivät pääsääntöisesti kuulu kurssin hintaan. Poikkeukset ilmoitetaan kurssitekstissä.

VAKUUTUS

Puutyö- ja metallitöiden kursseilla osallistujalla tulee olla henkilökohtainen tapaturmavakuutus.

OSANOTTOTODISTUKSEN voi jokainen opetusta säännöllisesti seurannut saada pyynnöstä.

Kopiosta laskutamme 10 €.