Taidekaruselli - Teatteri- ja tanssityöpaja Leikin voima

Työpajassa yhdistyvät ilo, mielikuvitus ja yhteisöllisyys leikin voimalla. Lapset pääsevät tutustumaan teatterin ja tanssin eri osa-alueisiin, kuten ilmaisuun, liikkeeseen, ääneen, kontaktiin ja improvisointiin turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Teatteriosuudessa harjoitellaan yhteistyötaitoja ja empatiaa leikin ja tarinankerronnan kautta, joka innostaa liikkumaan, ilmaisemaan itseään sekä kuuntelemaan toisia. Tavoitteena on matka tekemisen kautta, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja löytää oman tarinansa. Yhdessä luodaan pieni hetki teatteritaikaa, joka jättää jäljen muistojen matkalaukkuun.
Tanssissa lapset pääsevät kokeilemaan monipuolisesti erilaisia tanssi- ja liikeharjoitteita sekä tutustumaan tanssin peruselementteihin ja yhteisötanssin ajatteluun. He harjoittelevat ryhmässä toimimista, läsnäoloa ja toisten huomioimista. Näin löydetään liikkumisen ilo sekä oman ja yhteisen liikekielen.
Teatteri- ja tanssityöpaja on suunnattu 7–12-vuotiaille. Opetuskielenä toimii suomi, mutta ohjeistusta on mahdollista saada myös ruotsiksi ja englanniksi. Aiempaa kokemusta teatterista tai tanssista ei tarvita.
Lasten on hyvä pukeutua mukaviin vaatteisiin, joissa on helppo liikkua, sekä ottaa mukaan oma juomapullo ja säänmukainen varustus. Työskentelemme sekä sisällä että sään salliessa myös ulkona. Lounas sisältyy.
Teatteriosuuden ohjaajana toimii teatteritaiteen maisteri Mi Aleksandra Grönlund, jolla on monipuolinen kokemus lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Ohjaajana hän on empaattinen, rohkaiseva ja lasten yksilöllisyyttä kunnioittava. Häntä inspiroi ajatus siitä, että jokaisella lapsella on oma luova kielensä, joka ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi.
Tanssiosuuden ohjaajana toimii Ruusu Pistool, keväällä 2026 valmistuva tanssinopettaja (AMK) Savonia-ammattikorkeakoulusta. Ruusu on kokenut eri-ikäisten tanssinohjaaja, jolle on sydämen asia luoda turvallinen ja innostava ilmapiiri. Opetuksessaan hän painottaa jokaisen omaa ilmaisua, yhteisöllisyyttä ja tanssin tuomaa kokonaisvaltaista iloa.
Taidekaruselli käynnistyy maanantaina 1.6.2026 klo 10.00 Hangon Casinolla (Appelgrenintie 10). Sisäänkäynti tapahtuu itäpäädystä hiekkatieltä, tenniskahvilan suunnasta.
Taidekaruselli pyörii ma–pe klo 10–14, ja lounas sisältyy (syömme Casinolla).
Tanssin ja teatterin viikko-ohjelma:
• Ma: Päivä alkaa ja päättyy Casinolla.
• Ti–to: Työpajat ovat Casinolla ja Hylliksen tanssisalissa (Esplanadi 77). Ilmoitamme tekstiviestitse missä päivät alkavat ja loppuvat.
• Pe: Päivä alkaa klo 10 Hangö Teaterträffin teatteriesityksellä Kaupungintalolla (Vuorikatu 1) ja kirjastovierailulla lukuinspiroijan Sofia Törnqvistin kanssa. Lounaan jälkeen katsomme elokuvantyöpajan tekemän lyhytelokuvan Kino Olympialla klo 12.30-13 (Vuorikatu 11). Elokuva on avoin kaikille, joten vanhemmatkin ovat tervetulleita mukaan! Taidekaruselli päättyy jäätelöön ja diplomien jakoon Casinolla. Leiri päättyy klo 14.
Mukana auttamassa tanssi- ja teatterityöpajoissa ovat apuohjaajat Sandra Roth ja Frida di Iorio.
Vaatetus: Sellainen, jossa on mukava ja helppo liikkua. Lapset saavat mielellään ottaa mukaan teatterityöpajaan vanhoja kenkiä (mitkä vain suuret, pienet, monot, urheilu-, vaellus- tai korkokenkä, balettitossu, rullaluistin jne.... )
Yhteiset pelisäännöt: Liikumme määritellyissä tiloissa Casinolla. Ulkona saa olla Casinon puistossa nurmikolla, mutta ei kallioilla. Kaupungilla liikumme yhdessä ohjaajien ja apuohjaajien kanssa.
Jos aikataulut muuttuvat, laitamme tekstiviestin. Leiri laskutetaan jälkikäteen.
Odotamme innolla luovia ja hauskoja päiviä yhdessä!
Terveisin,
Silvia di Iorio, kulttuurisuunnittelija (040 1350567)
Lena Sommer, rehtori (040 1373936)
Paulina Rökman, kurssisuunnittelija (040 1460262)
