Taidekaruselli - Kummalliset elokuvanaamiaiset

Luova työpaja lyhytelokuvanteosta, missä lapset ja nuoret pääsevät luomaan, rakentamaan ja kuvaamaan omaa lyhytelokuvaa. Työpajan aikana tutustutaan elokuvanteon eri vaiheisiin: hahmon luomiseen, käsikirjoittamiseen, kuvaamiseen sekä teeman mukaisen rekvisiitan ja visuaalisen ympäristön luomiseen.
Yhdessä suunnitellaan ja rakennetaan omat hahmot sekä kolmiulotteisia visuaalisia ympäristöjä eri tekniikoin ja materiaalein. Käsikirjoituksessa kehitetään tarina ja vuorovaikutteiset kohtaukset, jotka kuvataan ja leikataan suoraan kamerassa. Viimeisenä päivänä järjestetään lyhytelokuvanäytös kaikille Taidekarusellilaisille Kino Olympiassa.
Työpaja on suunnattu 7–15-vuotiaille, ja opetuskielenä toimii suomi ja ruotsi. Aikaisempaa kokemusta tai omaa kuvaamiskalustoa ei tarvita – kaikki tarvittava löytyy paikan päältä. Vaatteet kannattaa valita siten, että ne saavat likaantua. Lounas sisältyy työpajaan.
Ohjaajina toimivat kokenut elokuvantekijä TaM Ilkka Rautio sekä luovuusluotsi, taide- ja käsityökasvattaja KM Nanda Björklund.
Taidekaruselli käynnistyy maanantaina 1.6.2026 klo 10.00 Hangon Casinolla (Appelgrenintie 10). Sisäänkäynti tapahtuu itäpäädystä hiekkatieltä, tenniskahvilan suunnasta.
Taidekaruselli pyörii ma–pe klo 10–14, ja lounas sisältyy (syömme Casinolla).
Kummalliset elokuvanaamiaiset työpajan viikko-ohjelma:
• Ma–to: Päivä alkaa ja päättyy Casinolla.
• Pe: Päivä alkaa klo 10 Hangö Teaterträffin teatteriesityksellä Kaupungintalolla (Vuorikatu 1) ja kirjastovierailulla lukuinspiroijan Sofia Törnqvistin kanssa. Lounaan jälkeen katsomme elokuvantyöpajan tehdyn lyhytelokuvan Kino Olympialla klo 12.30-13 (Vuorikatu 11). Elokuva on avoin kaikille, joten vanhemmatkin ovat tervetulleita mukaan! Taidekaruselli päättyy jäätelöön ja diplomien jakoon Casinolla. Leiri päättyy klo 14.
Apuohjaajana työpajassa toimii Pirre Soininen.
Vaatetus: Sen mukaan, että saavat likaantua.
Yhteiset pelisäännöt: Liikumme määritellyissä tiloissa Casinolla. Ulkona saa olla Casinon puistossa nurmikolla, mutta ei kallioilla. Kaupungilla liikumme yhdessä ohjaajien ja apuohjaajien kanssa.
Jos aikataulut muuttuvat, laitamme tekstiviestin. Leiri laskutetaan jälkikäteen.
Odotamme innolla luovia ja hauskoja päiviä yhdessä!
Terveisin,
Silvia di Iorio, kulttuurisuunnittelija (040 1350567)
Lena Sommer, rehtori (040 1373936)
Paulina Rökman, kurssisuunnittelija (040 1460262)
